Itsearviointi

Lukaisin tuossa tavoitteistani kertovan postauksen ja voin ilokseni todeta, että suurinpiirtein kaikki odottamani on käynyt toteen. Oppitunnit eivät ole olleet puuduttavia ja kotiläksyjä on jaksanut tehdä paremmin kuin muilla kursseilla sen tähden, että koneella blogin kirjoitus ei oikeastaan tuntunut miltään työltä kun muutenkin tulee ruudun ääressä istuttua. Toisaalta tunsin myös saavani enemmän tai vähemmän kannustinta postausten tekemiseen siitä, että vihkotehtävistä poiketen tämä on täysin julkista ja kaikki näkevät jos en ole tehnyt annettuja hommia. Lisäksi kuvien laittelu oli mukavaa.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Eclectus_roratus-20030511.jpg / Doug Janson (26.3.2014)

Ennen tätä kurssia en tiennyt mistään melkeinpä mitään Aasian maiden kulttuureja lukuunottamatta, joten on helppo sanoa että olen kurssin aikana oppinut paljon uutta. Vaikka jokaista kulttuuria kohden oli käytössä vain rajallinen määrä tunteja eikä niinollen kunnon syventymiselle ollut aikaa, tunnen silti saaneeni ihan kattavasti tietoa eri kulttuurien synnystä ja tämänhetkisestä tilanteesta. Ainahan olen voinut kirjan kappaleesta lukea, jos joku on tunnin jälkeen jäänyt mietityttämään ja näitä postauksia tehdessä kappaleisiin tutustuminen onkin ollut melko välttämätöntä. Myös vihkoihin kirjoitetut muistiinpanot ovat todella hyvät. Uskon siis suoriutuvani tulevasta kokeesta toivottavastiehkä ihan hyvin.

Yksi tärkeimpiä oivalluksiani kurssin aikana on ainakin se, että olen tosiaankin hyvin onnekas synnyttyäni eurooppalaiseksi ja saatuani kasvaa näinkin rauhallisessa maassa kuin Suomi. Nyt kun tällä kurssilla ei käsitelty Suomen asioita ollenkaan ja vaikka tiedän, että olihan meillä talvisodat sun muut, niin tuntuu siltä kuin kaikkialla muualla on historiassa tapahtunut vaikka ja mitä kamaluuksia. Oli kuitenkin kiintoisaa kurkistaa muiden kansojen menneisyyksiin ja sitä kautta ymmärtää paremmin heidän nykypäiväistä kulttuuriaan.

Yhtäläisyydet ja erot Australian ja Uuden-Seelannin alkuperäiskansojen maailmankuvan ja kulttuurin välillä teht. 4 (s. 193)

Flickr.com/ neeravbhatt / https://creative
commons.org/licenses/by-nc-sa/2.0/
(26.3.2014)

Australian aboriginaaleilla ja Uuden-Seelannin maoreilla on paljon yhteistä kulttuurinsa ja maailmankuvansa kannalta. Molemmissa ravinto kerätään keräilemällä, kalastamalla ja metsästämällä. Maata ja luontoa kunnioitettiin pyhänä, maailmankuva oli animistinen ja yhteisöllisyys tärkeää. Maorit tosin kilpailivat luonnonvaroista ja sotivat keskenään enemmän, kun taas aboriginaalit jakoivat ylijäämäravintonsa muiden kanssa. Aboriginaaleilla oli myös lahjanvaihtoperinne, eli ryhmien kesken vaihdeltiin niin tavaroita, lauluja kuin naisiakin. 

Molempien kansojen aikakäsitys oli syklinen ja luonnon kiertokulkuun perustuva, mutta Australian alkuperäisväestöllä oli käsitys uniajasta eli kaukaisesta alkuajasta, jolloin nyt 

Flickr.com / Trevor Dennis / https://crea
tivecommons.org/licenses/by-nc-sa/2.0/
(26.3.2014)

maan alla nukkuvat esi-isät olivat nousseet ja luoneet maailman. Molemmat kansat palvoivat näitä esi-isiään, aboriginaalit eläinhahmoisina ja maorit ihmishahmoisina. Aboriginaalit maalasivat esi-isiensä kuvia kallionseinämiin ja puunrunkoihin täplätekniikkalla, maorit taas kuvasivat esi-isänsä myös puuveistoksissa. Maorien kulttuuriin kuului myös aikuistumisriitteihin liittyvät tatuoinnit, jotka hakattiin ihoon veitsen ja puunuijan avulla. Miehet tatuoivat kasvonsa ja reitensä, ja naiset huulensa ja leukansa. Tatuointeja vailla olevat kuuluivat alimpaan sosiaaliseen ryhmään.

Lähteet:
☆ Linkki 6 Lukion historia, Kulttuurien kohtaaminen, 2011 s. 186-193 (26.3.2014)

Seuraukset siirtolaisten ja alkuperäiskansojen kohtaamisesta Pohjois-Amerikassa teht. 1 (s. 181)

Eurooppalaisista ensimmäisinä espanjalaiset perustivat siirtokuntiaan Pohjois-Amerikan mantereen lounais- ja kaakkoisosiin jo 1500- luvulla. Heidän perässään seurasivat britit ja ranskalaiset 1600- luvulla, ja he ottivat alueita omiin nimiinsä pohjoisempana. Heitä seurasivat sitten hollantilaiset ja jopa ruotsalaiset. Ensimmäisten siirtokuntien asukkaat olivat siis seikkailijoita, mutta myös rangaistusvankeja karkoitettuna toiseen maahan ja uskonnollisen vakaumuksensa takia vainottuja. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön ensikosketus siirtolaisiin siis tuskin oli kovin miellyttävä.

Eurooppalaiset omaksuivat alkuperäiskansoilta metsästykseen ja maatalouteen liittyviä taitoja ja saivat heiltä kasveja joita ryhtyivät viljelemään. Siirtolaiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet paikallisten tapoja, kuten luonnon pyhänä pitämistä tai suullisen lupauksen sitovuutta. Heidän käsityksensä maanomistuksesta erosivat kovin toisistaan, ja eurooppalaiset huijasivatkin alkuperäiskansoja maakaupoissa ja pikku hiljaa painostivat heitä pois asuinalueiltaan vaihtamalla maata turhuuksiin. Pohjois-Amerikan itärannikon alkuperäiskansat menettivät 1700- lukuun mennessä asuinalueensa ja tilalle nousi brittisiirtokuntia. Näiden siirtokuntien itsenäistyessä 1776 alkuperäiskansojen asema huononi entisestään, sillä Yhdysvallat laajensivat alueitaan yhä edemmäs villiin länteen ja 1860- ja 1870- luvuilla valkoisten alkuperäisväestöön kohdistama väkivalta muuttui kansanmurhaksi. 1880- luvulla jäljelle jääneet alkuperäisväestön jäsenet siirrettiin reservaatteihin. Reservaatteihin suljetut alkuperäisasukkaat haluttiin sulauttaa enemmistökulttuuriin (assimilaatio), minkä johdosta lapset otettiin pieninä pois vanhemmiltaan ja laitettiin sisäoppilaitoksiin.

Siirtolaisten mukanaan tuomat taudit, ruoanpuute sekä sodat valkoisten ja alkuperäisasukkaiden välillä supistivat aiemmin niin suuren väkiluvun miljoonista vain muutamaan sataantuhanteen 1900- lukuun mennessä.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Discovery_of_the_Mississippi.jpg (26.3.2014)

Lähteet:
☆ Linkki 6 Lukion historia, Kulttuurien kohtaaminen, 2011 s. 172-174 (26.3.2014)

Japanin perinteinen kulttuuri

Käsitekarttani kertoo perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin liittyvistä asioista. Ensimmäiset keräilijämetsästäjät saapuivat Japaniin jo 20 - 30 000 vuotta sitten, joten kulttuurilla on ollut runsaasti aikaa kehittyä. Se on saanut runsaasti vaikutteita kiinalaisesta kulttuurista, mutta onnistunut samalla säilyttämään oman kulttuurinsa erityispiirteet.

Lähteet: ☆ Linkki 6 Lukion historia, Kulttuurien kohtaaminen, 2011 s. 140-153 (17.3.2014)

Harmonian tavoittelu kiinalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa teht. 2 (s. 127)

Kiinalaisen maailmankuvan keskiössä on vanha kansanusko ja ajatus kahdesta vastakkaisesta maailmankaikkeuden voimasta, jinistä ja jangista. Nämä toisiaan täydentävät, toisilleen vastakohtaiset voimat pyrkivät keskinäiseen tasapainoon eli harmoniaan, ja periaatteessa koko kiinalainen kulttuuri perustuu tämän harmonian tavoittelulle.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Shanghai_Skyscape.jpg
/ Peter Morgan (12.3.2014)

http://commons.wikim
edia.org/wiki/File:Yin
_yang.svg
(12.3.2014)

Ihmisten välinen tasapaino on tärkeää kiinalaisessa yhteiskunnassa. Keisarien aikaan hallitsijaa kunnioitettiin ja tämä vastavuoroisesti oli vastuussa kansansa hyvinvoinnista, mikä luo tasapainon ylhäisen ja rahvaan välille. Alempiarvoiset - oli kyseessä sitten nuorempi  tai muuten vain alempiluokkaiseksi luettu henkilö - kunnioittavat ylempiään, ja ylempiarvoisten taas tulee suojella ja ohjata alempaansa. Vaimot tottelevat miestään, joka suojelee vaimoaan, ja lapset hoitavat raihnaistuvia vanhempiaan sillä nämä hoitivat heitä pieninä. Kaikessa ihmistenvälisessä kanssakäymisessä näkyi ja näkyy yhä tasapainon tavoittelu, ja kiinalaiset vaikuttavatkin kirjan mukaan olevan peräti yltiökohteliaita. Jos kiinalaiselle antaa lahjan, voi olla lähes sataprosenttisen varma vastalahjan saamisesta. Ihan kuin kiinalaiset eivät haluaisi  jäädä velkaa mistään, edes lahjojen määrästä.

Kasvojen menetys, toisin sanottuna julkinen nolautuminen, on kiinalaiselle painajainen. Epäonnistuminen ei ainoastaan pilaa suvun mainetta, vaan myös horjuttaa harmoniaa. Noloutumisten pelossa kiinalaiset käyttäytyvätkin hyvin muodollisesti, melkeinpä jopa varovaisesti.

Tasapainon tavoittelu on vahvasti lästä myös ruokakulttuurissa, sillä myös se liittyy kiinalaiseen maailmankuvaan. Eri ruoka-aineet sisältävät joko jiniä tai jangia, ja avainsanana ruoanvalmistuksessakin on tasapaino, sillä niitä kumpaakin tulee ruoassa olla saman verran. Ruokajuomana käytettävä vihreä tee kenties ylläpitää ruumiillista tasapainoa, sillä se on tunnetusti hyvin terveellistä. Ruumiista huolehtii myös esimerkiksi kiinalaisten suosima taiji (ns. kiinalainen taistelutaito), joka pitää kuntoa ja terveyttä yllä ja tasapainottaa kehoa ja mieltä. Harmonia on ujuttautunut tietenkin myös kiinalaiseen taiteeseen ja musiikkiin.

Myös nykyäänkin hyvin suosituissa kiinalaisissa asioissa, kuten feng shuissa ja akupunktiossa tähdätään tasapainoon. Feng shui -periaatteet yrittävät esimerkiksi sisustuksessa saada aikaan positiivisten energioiden tasaisen virtauksen tilassa ja akupunktiossa taas vaikutetaan kehon energiavirtoihin.

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Br%C3%BCckenschlag,_China.jpg
/ HeikeBasu (12.3.2014)

Lähteet:
☆ Linkki 6 Lukion historia, Kulttuurien kohtaaminen, 2011 s. 117-127 (12.3.2014)

Perinnelääkintä nykyaikaisen lääketieteen rinnalla

Valitsin uutisekseni jutun, joka kertoo siitä kuinka perinteiset intialaiset luonnonlääkkeet lievittävät tehokkaasti syöpähoitojen sivuvaikutuksia. Se tarkoittaa hyviä uutisia syöpäpotilaille, sillä syöpähoitojen kalleuden takia moni intialainen kuolee syöpään. Yhdistämällä uutta lääketiedettä ja vanhaa ayurveda- eli perinnelääkintää pystytään karsimaan kuluja ja tuomaan tarvittava hoito tavallisten ihmisten tavoitettaviin.

"Lääkärien mukaan sivuvaikutukset jäivät ayurveda-lääkettä saaneilla paljon vähäisemmiksi kuin muilla."

 Uutiseen pääset tästä. (10.3.2014)

Terminalia arjuna. http://en.wikipedia.org/wiki/File:Fruit_I_IMG_9577.jpg  / J.M.Garg
(10.3.2014)

Minun mielestäni on aina hyvä asia, jos löydetään uusia keinoja saada ihmiset terveemmiksi tai muuten vain paremminvoiviksi. Koska Intiassa Intia-ilmiöstä eli ulkomaiseen pääomaan ja halvan työvoiman hyödyntämiseen perustuvasta talouskasvusta huolimatta etenkin maaseudulla esiintyy vielä paljon köyhyyttä, on erittäin hienoa että vähempituloisillakin saattaa tulevaisuudessa olla samat mahdollisuudet päästä kunnon hoitoon jos tätä uutista on uskominen. Tekstissä tosin oli muutamia kirjoitusvirheitä mitkä söivät sen luotettavuutta, ja myös uutiseen liitetty kuva 'perinnehoidoissa käytettävistä yrteistä' osoittautui kuvaksi teestä. Kaipa joku voi teetäkin lääkkeenä pitää, mutta itse en ainakaan pidä sitä kovin kummoisena lääkekasvina. Ehken sitten vain ole juonut oikeanlaista.

Uutisessa kerrottiin, että Yhdysvalloissakin on tutkittu näitä ayurveda-lääkkeitä ja todettu, että ne todellakin sisältävät aineita jotka pystyvät hoitamaan tietynlaisia syöpiä. On aika ihmeellistä että tutuilla, arkipäiväisillä kasveilla voi lievittää, hoitaa ja jopa ehkäistä erilaisia sairauksia. Ja onhan se mukavampi napsia tulehduksiin jotain kukkasta kuin pillereitä.

Kastien välisistä rajoista teht. 3 (s. 101)

Flickr.com / fottocellula / http://creativecommons.org/licenses/by-nc-sa/2.0/ (5.3.2014)

Intiassa valtauskonnon osassa oleva hindulaisuus kehittyi arjalaisten valloittajien ja Indus-kulttuurin uskonnonperinteen pohjalta syntyneestä veda-uskonnosta. Hindulaisuutta pidetään suvaitsevaisena uskontona, sillä se esimerkiksi sallii monen eri jumalan palvomisen. Ihmisiä kohtaan se ei kuitenkaan ollut yhtä suvaitsevainen, sillä arjalaisen kulttuurin mukana Intiaan syntyi kastijärjestelmä, joka jaoitteli ihmiset tiettyihin kasteihin: papistoon, hallitsijoihin ja sotilaisiin, kauppiaisiin ja käsityöläisiin sekä talonpoikiin. Näitä neljää kastia kutsuttiin varnoiksi.

Suurin osa Intian väestöstä kuitenkin kuului koskemattomiin eli kastittomiin. He olivat alun perin valloittajien orjikseen pakottamaa heimoväestöä ja alueen alkuperäisiä asukkaita. Kastijärjestelmän asettamien sääntöjen mukaisesti kastittomiin ei saanut koskea eikä heitä mielellään myöskään edes katsottu, johtuen heidän 'saastuneisuudestaan'. Kastittomat laitettiin tekemään kaikki epäpuhtaat tehtävät.
Intiassa harjoitettiin Jajmani-taloutta, jossa jonkun kastin jäsenet harjoittivat perinteistä jātiaan eli omaan kastiasemaansa perustuvaa ammattia korkeampikastisten isäntiensä alaisuudessa. Tämä korosti arvoeroavaisuuksia eri kastien välillä. Kun syntyi johonkin kastiin, siinä kastissa vietti lopun elämäänsä. Kastien välisiä rajoja ei saanut ylittää ja avioliitot eri kasteihin kuuluvien välillä olivat kiellettyjä.

Vaikka kastijärjestelmä kaadettiin Intian itsenäistyessä vuonna 1947, sen vaikutukset ovat pinttyneet intialaiseen elämäntapaan. Vielä nykyäänkään ylempikastiset eivät syö alempikastisten kanssa, sillä muutoin ylempikastiset saastuisivat, ja naisten käyttämistä sareista voi päätellä kastin, johon nainen kuuluu. Myös Ganges-joen pyhässä vedessä kylpemiseen pätevät kastisäännöt, eli ensin kylpevät papit ja muut ylempikastiset ja sitten vasta alempiin kasteihin kuuluvat.


Lähteet:
☆ Linkki 6 Lukion historia, Kulttuurien kohtaaminen, 2011 s. 91-101 (5.3.2014)